25.03.2011
Vesimittarit jokaiseen huoneistoon?
Luin tässä taannoin hämmästyneenä tutkimustuloksia siitä, että käyttövesijohtojen uusimisen yhteydessä vesimittarit asennetaan vain 60%:iin näistä taloyhtiöistä! Tämä tuntui hieman erikoiselta. En hetkeen keksinyt yhtään järkevää syytä, miksi mittareita ei kannattaisi asentaa?
Meidän toimiston isännöimissä taloyhtiöissä on tehty laajoja linjasaneerauksia ja pelkkiä käyttövesijohtojen uusimisia n. 20:een taloyhtiöön viimeisen 5 vuoden aikana ja jokaiseen näistä on asennettu myös huoneistokohtaiset vesimittarit. Kyseisissä taloyhtiöissä vedenkulutus aiempaan verrattuna on pienentynyt keskimäärin n. 30%. Toki asiaan vaikuttavat osaltaan myös uudet, vähemmän vettä kuluttavat vesikalusteet.
Vesimittareiden luenta ja kulutukseen perustuva laskutustyö aiheuttaa hieman lisätyötä ja kustannuksia, mutta hyödyt ovat aivan toista luokkaa syntyneen säästön ja ympäristön pienemmän kuormituksen vuoksi. Onhan se myös oikeudenmukaista, että ihminen maksaa vain siitä mitä hän itse kuluttaa -> tämä ohjaa myös kulutustottumuksia oikeaan suuntaan
Ilolla olen huomannut, että valtiovaltakin on asiaan jo puuttunut, eli tämän vuoden alusta alkaen uudisrakennuksiin huoneistokohtainen vedenmittaus on jo pakollinen. Ympäristöministeriön mukaan vesimittarit säädettäneen myöhemmin pakollisiksi myös korjausrakentamisessa laajojen putkiremonttien yhteydessä.
Ennen sitä ollaan kaikki aktiivisia, että käyttövesijohtojen uusimisten yhteydessä myös vesimittarit tulee asennettua jokaiseen huoneistoon. Siitä on hyötyä ihan kaikille.
Hyvää kokousaikaa kaikille
Tags: vesimittarit
hyötyjä on, eräs haitta kaiketi hajulukkojen ja viemärimutkien tukkeutuminen kun vettä ei enää päästellä entiseen malliin?
Silloin jos uusitaan pelkät käyttövesijohdot ja vesikalusteet, mutta viemäreille ei tehdä mitään, kyseisiä ongelmia voi tulla. Samaa on joskus havaittu kun vanhaan taloon uusitaan pelkästään vähän vettä käyttäviä wc-pyttyjä.
Hyötyä mittareista on, mutta kannattaako niitä asentaa jos ei ole tulossa putkiremonttia?
Jos huoneistoon tulevat putkireititykset sen järkevästi mahdollistaa, niin kyllä. Usein vanhemmissa taloissa vesijohdot menevät rakenteissa ja keittiön sekä kylpyhuoneen putket voivat tulla eri linjoista, joten silloin se ei tule kysymykseen.